Sastamarine uistelu

08.12.2019

Majava cup jatkui Sastamarine uistelulla, joka oli samalla Sastamallan avoin mestaruus kilpailu. Kyseessä oli viiden kalan kilpailu. Kilpailu kaloina kuha, hauki, toutain, ahven ja lohikalat.
Mentiin Japan kanssa treenaamaan perjantaina ja tarkoitus oli ainakin käydä testaamassa Sarkolan paikat. Saatiin vehkeet vetoon niin ensinmäinen hauki veneeseen. Haukia alkoikin tulemaan tasaiseen tahtiin. Kuhat ja toutaimet olivat alussa täysin hukassa, mutta mitä pitemmälle ilta taittui niin syönti kuhilla ja toutaimilla parani. Huominen aloitus paikka ainakin varmistui.

Kisa aloitettiin komeassa auringon paisteessa. Japa ei kerennyt saada kuin kaksi vapaa vetoon niin ensimmäinen kala oli jo kiinni. Harmittavasti oli vaan alamittainen toutain ja heti perään toinen, mutta sekin alamittainen. Sitten alkoikin tulemaan vettä oikein kunnolla. Ensinmäinen kuha tuli, joka oli just mitallinen ja melkein heti perään hauki. Hetken uistelun jälkeen tulikin noin 50cm kuha.
Sade loppuikin yhtä nopeasti kuin alkoikin ja auringonpaiste jatkui. Samalla tuntui siltä että kalatkin pisti suut kiinni. Oli jonkin aikaa hiljaista, mutta sitten tulikin hauki. Melkein heti perään vielä tupla tärppinä kaksi haukea. Kisa aika alkoikin jo kääntyä loppu puolelle. Hetken ajateltiin pitäisikö tehdä siirtymä, mutta eilenkin saatiin illemmalla hyvin kuhia ja toutaimia. Melkein samalta paikalta kuin aikaisemmat toutaimet tulivat. vapa taipui reilummin, heti tiesi että ei ollut alamittainen kala kyseessä. Pienen väsyttelyn jälkeen noin nelosen toutain kyytiin, ei muuta kuin uutta kierrosta paikalle. Ei keretty kun alkaa kääntämään niin ulonmaisessa vavassa kala kiinni, käytöksestä pääteltiin että kovasti kaivattu kuha siellä olisi. Veturissa olikin kiinni hyvän kokoinen kuha, joka haavittiin onnistuneesti veneeseen. Veturin iroittaessa huomasin, että perä vaapussakin on kala kiinni. Ei muuta kuin sekin haaviin. Päästyämme toutain paikalle vapa taipui taas reilusti ja väsyttelyn jälkeen hiukan isompi Toutain kyytiin. Vehkeitä ylös nostettaessa tuli vielä kuha, joka oli 43,5 cm.
Eli meillä oli kuhat täynnä, haukia neljä ja toutaimia kaksi. Puntarilla selvisikin että tänään oltiin ykkösiä melko ylivoimaisesti. Ainoa asia mikä jäi hieman harmittamaan oli 20 grammaa...mitä jäi uupumaan suurimmasta kuhasta.